Ihmisoikeusvaltuuskunnan kannanotot ja kirjelmät

På Svenska     In English

Kannanotot

Ihmisoikeusvaltuuskunta voi tehdä aloitteita ja kannanottoja ajankohtaisista perus- ja ihmisoikeuskysymyksistä.

29.3.2023 Hallitusohjelmassa on selkeästi sitouduttava perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen ja edistämiseen

Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen ja edistäminen sekä oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen on oltava lähtökohtana kaikessa valtioneuvoston kansallisessa ja kansainvälisessä toiminnassa. Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunta painottaa, että sitoutuminen on todettava selkeästi tulevassa hallitusohjelmassa.

Ihmisoikeusvaltuuskunnan hallitusohjelmatavoitteet 2023–2027:

1. Perus- ja ihmisoikeudet on turvattava ja niitä on edistettävä kaikessa toiminnassa

2. Vakaviin, toistuviin ja pitkään jatkuneisiin ongelmiin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa on löydettävä ratkaisuja

3. Perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia on tehostettava

4. Oikeusvaltion rakenteita ja rahoitusta on aktiivisesti vahvistettava

5. Valtioneuvoston on vuosittain tarkasteltava perus- ja ihmisoikeuksien tilanne

10.10.2022 Hallituksen on vahvistettava vaarassa olevien ihmisoikeuspuolustajien suojelua

ihmisoikeuspuolustajien on akuuteissa tilanteissa vaikea saada turvaa Suomesta. Joko pääsyä ei ole tai prosessit ovat hitaita ja monimutkaisia. Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan uskottavuus edellyttää välittömiä toimia ihmisoikeuspuolustajien suojelemiseksi. Ihmisoikeusvaltuuskunta vaatii kannanotossaan hallitusta kehittämään kokonaisvaltaisen toimintamallin, jolla ihmisoikeuspuolustajaa tuetaan niin lähtömaassa kuin Suomessa, turvaamaan nopealla ja joustavalla viisumimenettelyllä ihmisoikeuspuolustajan pääsy Suomeen ja takaamaan suojelulle riittävät resurssit.

4.5.2021 Vammaisten lasten oikeus inklusiiviseen opetukseen on taattava

Ihmisoikeuskeskus ja sen ihmisoikeusvaltuuskunta muistuttavat kannanotossaan valtioneuvostoa, ja erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriötä, että inklusiivinen opetus on ihmisoikeus. Opettajien ja kasvatusalan henkilöstön osaamista inkluusiosta ja sen toteuttamisesta tulee vahvistaa, kouluihin tulee osoittaa riittävät resurssit tukitoimille ja tietoisuutta YK:n vammaisyleissopimuksesta ja sen velvoittavuudesta tulee lisätä.

15.4.2021 Ihmisoikeuskasvatusta vahvistettava hallitusohjelman mukaisesti - opettajankoulutukseen tarvitaan ihmisoikeussisältöä

Ihmisoikeusvaltuuskunta kehottaa kannanotossaan valtioneuvostoa ja erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriötä pikaisesti vahvistamaan opettajien pitkäjänteistä perus- ja täydennyskoulutusta ihmisoikeuksista ja takaamaan ihmisoikeuskoulutukselle pysyvä rahoitus, pysyvät rakenteet ja riittävä henkilöstä.

27.1.2021 Koronapandemian vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen - Ihmisoikeusvaltuuskunnan suosituksia

Koronapandemia ja sen torjumiseksi tehdyt rajoitukset ja muut toimet ovat vaikuttaneet monin tavoin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Ihmisoikeuskeskus koosti tilannekuvan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta ja ihmisoikeusvaltuuskunta antoi suosituksia siitä, miten perus- ja ihmisoikeudet on turvattava kriisin aikana ja sen jälkihoidossa. Julkaisu ei ole kokonaisvaltainen kuvaus tilanteesta, vaan siinä haluttiin pureutua rakenteellisiin ongelmiin ja painottaa haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä ja ihmisiä. Suositukset koskevat erityisesti neljää kokonaisuutta:

1. oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvät kysymykset

2. koronapandemian vaikutukset ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksiin

3. koronapandemian vaikutukset lapsiin ja nuoriin

4. naisiin kohdistuva väkivalta ja lähisuhdeväkivalta koronapandemian aikana.

Ihmisoikeusvaltuuskunnan kannanotto ja suositukset hallituskaudelle 2019-2023

9.4.2019 Ihmisoikeusvaltuuskunta: hallitusohjelmaan on kirjattava selkeästi sitoutuminen perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen ja edistämiseen

Ihmisoikeusvaltuuskunnan hallitusohjelmatavoitteet vuosille 2019-2023:

  1. valtioneuvostolla on velvollisuus edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista
  2. lainsäädäntöhankkeiden vaikutustenarviointia perus- ja ihmisoikeuksien kannalta on tehostettava
  3. perus- ja ihmisoikeusrakenteita on vahvistettava ja selkeytettävä
  4. Mahdollisuuksia osallistua yhdenvertaisesti yhteiskunnan toimintaan on parannettava

Ihmisoikeusvaltuuskunta on koonnut kannanottonsa taustaksi keskeisiä havaintoja Suomen perus- ja ihmisoikeustilanteesta vuonna 2019 ja 37 suositusta puutteiden korjaamiseksi. Kooste antaa hyvän lähtökohdan työlle perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi ja edistämiseksi käytännössä.

  • Perus- ja ihmisoikeustilanne Suomessa – Ihmisoikeusvaltuuskunnan suositukset hallituskaudelle 2019–2023 (tausta-aineisto, 25 s.)

3.10.2018 Ihmisoikeusvaltuuskunta: naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen työ edelleen aliresursoitua ja riittämätöntä

Ihmisoikeusvaltuuskunta vaatii 3.10.2018 tekemässään kannanotossa tehokkaampia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi. Työlle tulee taata nykyistä kattavammat resurssit ja toimintaa valvomaan tulee perustaa erityinen kansallinen taho.

13.12.2017 Ihmisoikeusvaltuuskunta vaatii translain kiireellistä uudistamista

Ihmisoikeusvaltuuskunta vaatii 13.12.2017 tekemässään kannanotossa hallitusta ryhtymään translain pikaiseen uudistamiseen. Translaista on poistettava vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä. Transihmisten itsemääräämisoikeus, yksityiselämän suoja sekä henkilökohtainen koskemattomuus tulee turvata laissa.

22.6.2016 Turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikennykset huolestuttavat ihmisoikeusvaltuuskuntaa

Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunta ilmaisee kannanotossaan 22.2.2016 vakavan huolensa hallituksen esittämistä muutoksista ulkomaalaislain oikeusapua ja valitusaikaa koskeviin pykäliin. Ehdotukset heikentäisivät turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa sekä turvapaikkatutkinnassa että muutoksen hakemisessa kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa.

5.10.2015 Ihmisoikeusvaltuuskunta: perus- ja ihmisoikeudet turvattava kaikessa valtioneuvoston toiminnassa

Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunta muistuttaa 5.10.2015 kannanotossaan valtioneuvostoa perus- ja ihmisoikeuksien tärkeydestä ja oikeudellisesta velvoittavuudesta. Valtuuskunta painottaa, että esimerkiksi perustuslaissa turvatut perusoikeudet eivät koske pelkästään Suomen kansalaisia, vaan kaikkia Suomessa oleskelevia henkilöitä.

9.9.2014 Ihmisoikeusvaltuuskunta kommentoi hallitusohjelmaa: valtioneuvoston tulee mm. laatia perus-ja ihmisoikeustoimintaohjelma

9.9.2014 hyväksymässään kannanotossa ihmisoikeusvaltuuskunta otti kantaa tulevan hallitusohjelman valmisteluun. Poikkihallinnollisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman lisäksi valtioneuvoston tulee jatkaa ohjelmatyötä erillisten perus- ja ihmisoikeuksien kannalta tärkeiden oikeuksien edistämiseksi ja turvaamiseksi. Valtioneuvoston tulee myös laatia erillinen ihmisoikeuskasvatus-ja koulutusohjelma sekä arvioida ja kehittää kansallisia perus- ja ihmisoikeusrakenteita kokonaisvaltaisesti.